*

Lokari

Miksi bloggaat, multa kysytään

 

Olen saanut usein tutuilta uteluja vuosikymmeniä jatkuneen lehti- ja blogikirjoitteluni motiiveista. Voisin tietysti vastata otsikossa mukailemani laulun sanoin: "Sit en oikein tiedä itsekään...", mutta haluaisin kuitenkin tehdä jotakin selkoa tämän harrastukseni motiiveista.

Perussyynä tai -edellytyksenä lienee kirjoittamisen tottumus, jonka olen saanut tuotettuani ammatissani tekstiä vuosikymmenet. Lisäksi, politiikkaa ja yhteiskuntaa yleisemminkin seuraavalle tarjoutuu paljon aiheita puuttua asioihin: tuntuu, että "paljon olisi nuijalla töitä" – jos ja kun omaa hiukankin kriittisen luonteenlaadun.

Eräältä vuoristokiipeilijältä udeltiin, miksi hän kiipesi Himalajalle, ja hän vastasi, että koska se on siellä. Samanlainen motiivi siintää mielipidekirjoittajankin silmissä: kaikki ne ongelmat ja poliitikkojen toilailut nyt ovat siellä – kuin tarjottimella – siispä kimppuun vain. Vuorikiipeilijä ottaa fyysisen riskin. Myös julkisesti kirjoittaja riskeeraa jotakin: maineensa. Hän asettuu alttiiksi julkiselle kritiikille, ja tarjoutuu likasangoksi mieltään purkaville. Sanomalehdissä toimituksen seula estää pahimmat ylilyönnit, mutta blogipalstalla – ainakin Uudessa Suomessa – jokainen rekisteröitynyt kirjoittaja saa hengentuotteensa heti julkisuuteen. Ja se näkyy joskus kommenttien laadussa...

Ehkä blogikirjoittajaa viehättää vuorikiipeilijän tapaan vaaralle alttiiksi asettuminen, itsensä peliin paneminen. Siinä otetaan miehestä mittaa. Kriittisiinkin kommentteihin vastaaminen on omalla tavallaan haastavaa. Älykäs sanan säilän mittelö on parhaimmillaan mielenkiintoista. Sen sijaan primitiivireaktioihin vastaaminen voi turhauttaa.  Ne on kyllä helppo argumentoida kumoon, mutta suurta tyydytystä ei sellainen tuota. Paras reaktio näihin onkin kuittaaminen vaikenemalla. Jos kuitenkin vastaa  asiattomaan kommenttiin asiallisesti, keskustelu päättyy yleensä siihen.

Ehkä liiankin ylevältä tuntuva motiivi mielipide- ja blogikirjoittelulle on huoli yhteiskunnan tilasta ja halu yrittää saada siihen parannusta omalta vaatimattomalta osaltaan. Tämä perustelu on varmasti kirjoittelun taustalla niin minulla kuin arvattavasti monilla muillakin kynään tarttuneilla. Jokainen ymmärtää, että mielipidekirjoituksen mahdollisuudet vaikuttaa julkisiin asioihin ovat häviävän pienet. Kuitenkin korkeatkin päättäjät lukenevat ainakin päivälehtien mielipidesivuja – ja kuten tiedämme, jopa twitteriä – ja aina voi jokin idea jäädä itämään... Helsingin Sanomien äskettäin edesmennyt kolumnisti Olli Kivinen kertoi minulle kerran vaikutelmastaan, jonka mukaan usein "on kuin kirjoittaisi mustaan aukkoon" – palaute kun oli tuiki harvinaista.

Pahat kielet väittävät, että mielipidekirjoittajat ovat julkisuudenkipeitä. Näin saattaa olla, vaikka itse en julkisuudesta pidäkään. Sitä kuitenkin saa väkisinkin sivutuotteena aktiivisuudestaan. Tutut ihmiset muistavat mainita kirjoitukseni, ja pidän sitä pelkästään mukavana kannustuksena. Saatanpa silloin tällöin huomata kadulla jonkun tuntemattoman vastaantulijan katsovan minua uteliaasti muutaman sekunnin liian pitkään. Arvelen, että he muistavat kuvani lehden Lukijan kolumnista tai US:n blogisivulta. Mistään julkisuuden kirouksesta en ole kuitenkaan joutunut kärsimään.

Yhteiskunnallisista aiheista kirjoittamisen tarkoitus on joka tapauksessa osoittaa yhteiskunnallista aktiviteettia, ottaa kantaa yhteisiin asioihin, joiden nykytila usein huolestuttaa ja harmittaakin. Harvoin kirjoitan mistään asiasta kehuakseni, miten hyvin asiat ovat. Miksi tuhlata ruutia, kun asia on kunnossa?

Kirjoittamiseen ryhtyminen edellyttääkin ainakin minulta joka kerta tiettyä tunnereaktiota johonkin asiaan. Muutoin en saisikaan aikaan kunnon tekstiä. Juuri siitä syystä jonkun tarjoamasta aiheesta ei tule yleensä kirjoitetuksi. Jos ryhtyisin tekstin tekoon väkisin, jutusta ei tulisi todennäköisesti hyvää, sillä tunneimpulssin tuoma innostus puuttuisi.

Loppujen lopuksi, kirjoittaminen on minulle  tyydytystä tuottava harrastus. Valmistunut kirjoitus on kuin loppuun suoritettu työ, joka palkitsee tekijänsä – vaikka kukaan lukija ei siitä reaktiollaan palkitsisikaan. Lukijoita siis kuitenkin tarvitaan, siksi julkisuus. En kokisi mielekkääksi kirjoittaa pöytälaatikkoon. Tuleville polvilleko? Tämä on liian epämääräinen yleisö.

Saaristolaisteoksistaan tunnettu kustavilaislähtöinen kirjailija Volter Kilpi sanoi suuntaavansa tekstinsä tuleville lukijapolville. Syynä oli hänen tyylinsä ja tekstinsä käänteentekevyys, minkä johdosta aikalaiset eivät sitä ymmärtäneet. Mielipidekirjoittaja kirjoittaa nykypäivän ja nimenomaan nykyhetken lukijalle. Se riittää hänelle.

 

Ks. kokoelma lehtikirjoituksiani:

Mielipiteen voimalla. Yliopistoja, yritysjohtajia ja poliitikkoja järjestykseen. Turun kauppakorkeakoulun julkaisuja Sarja/Series C-1:2014.

Linkki:

http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/96511/Ce1_2014.pdf?sequence=2

 

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (23 kommenttia)

T Piepponen

Kaikilla omat motiivinsa bloggaamiseen.

Mie bloggaan koska elämäni on niin surkeaa etten voi esim. mennä metsään kumppanin kanssa sienestämään. Tai jotain vastaavaa kehittävää.

Toinen syy on kytkyssä edelliseen: on liikaa jonninjoutavaa aikaa.

Kolmas syy on se, että netissä tappelemalla livenä tappelemisen halu vähenee riittävästi.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Etkö uskalla yksin metsään mennä, tuleeko liikaa punikkitatteja vastaan vai?

T Piepponen

Eihän se siihen liity vaan siihen, että jos menen yksin niin voin juosta tutut paikat läpi valon nopeudella. Koska siis olen Vain etsimässä jotakin ja täten voin poistua sieltä sen ihmeemmin tunnelmoimatta. Jos mukana on joku muu, niin siinähän on kyse muustakin.

Ei voi kieltää etteikö lauman kaipuu ole mitenkään mukana. Eihän kukaan pääse irti lajityypillisistä tarpeista.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #8

Niitä kumppaneita,
voi etsiä ilman kumppareita,
jos näkyy nätit kumpareet,
niin silloin vain polvillesi meet.

T Piepponen Vastaus kommenttiin #9

Ei ole toiminut koskaan. En osaa. En omaa pääomaa siihen, vaikka oman pään omaankin. En taitoa. En mitään siihen auttavaa. Kaikki ei voi osata kaikkea.

Mutta bloggaamisestahan olt kyse, joten ei nyt viedä muun miehen blogia eri miehen horinoilla.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto
Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

No ennen naureskeltiin karaokelle Suomessa, ei kukaan suomalainen sellaiseen ryhdy; hulluja nuo japanilaiset. No kuinkas kävikään, karaoke on suosittua ja blogeille kävi samoin.

Itselleni vuorovaikutus on kirjoittamista ehkä tärkeämpää, oma kirjoitus on kuin pääsylippu keskusteluun. Se keskustelu on sitten lähempänä sitä vaikuttamista.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Suomalaiset ovat olleet aina innokkaita omaksumaan uusia teknisiä innovaatioita. Niin kaiketi voi sanoa bloggauksestakin.

Minulle vuorovaikutus kommenttien kautta, ja yleensäkin palaute muodossa tai toisessa, ovat tärkeitä, mutta kaikista tärkeintä on itse kirjoittaminen.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

On vaikea sanoa mikä siinä tärkeintä on? Pelkkä kirjoittaminen pöytälaatikkon ei kiinnosta, mutta kun siihen lisätään kommenttien vuorovaikutus, niin jopa alkaa kiinnostamaan.

Siitä päättelen, että ei se "pelkkä" kirjoittaminen ole se juttu.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #6

Ei pelkkä kirjoittaminen tosiaankaan ole se juttu - eli yleisöä, lukijoita täytyy myös olla. Mutta varsinainen luova vaihe eli tekstin tuottaminen on minulle se huippukohta koko prosessissa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #7

Kuten myös, mutta siinä on se pointti, että pitää kirjoittaa, että saa näkyvyyttä, vastakommentoiti luo keskustelua ja se vasta on vaikuttavaa. Tai voihan kirjoitus olla niin selvä, että sitä on turha kommentoida, tai sitten se vain on tylsä.

Pelkkä kirjoitus, vaikka se sinulle merkkaakin paljon ei ole itsessään mitään. Vasta kun se on julkaistu siitä tulee se juttu.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #10

"Pelkkä kirjoitus, vaikka se sinulle merkkaakin paljon ei ole itsessään mitään. Vasta kun se on julkaistu siitä tulee se juttu."

Niin, mitä se "itsessään on", riippuu siitä, kuka asiaa arvioi. Kun sen kirjoittaminen antaa kirjoittajalle tyydytystä, se merkkaa hänellle paljon, vaikka se jäisi julkaisemattakin. Toki silti lehtikirjoitus saa lopullisen täyttymyksensä, kun se on julkaistu.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #12

Kirjoitus on kuin vitsi, jos se jää kertomatta harmittaa jälkeenpäin, mutta jos sen kertoo huonosti kukaan ei naura ja harmittaa vielä enemmän.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #13
Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu Vastaus kommenttiin #13

Minulle tulee yksinkertaisesti tarve kirjoittaa kun näen vaikka jonkun otsikon lehdessä, ja johon minun on ihan välttämätöntä ottaa myös kantaa. Muuten pyörittelisin asiaa kotona ja sitä kukaan ei kestäisi:)

Jo ennen kirjoittamisen aloittamista valitsen blogiin valokuvia...myöskin Puheenvuoroon, ja kuvan valitsemiseen menee melkein yhtä paljon aikaa kuin itse jutun väsäämiseen. Niin, ja se on myös suuri osa hauskuutta, vaikka niitä tuskin Puheenvuorossa kovinkaan moni edes katselee.

Totta kai myös muiden kommentoinnit tekevät vasta blogista paremman ja sen mitä itse siitä toivoo, kun erilaiset mielipiteet polveilevat ees taas. Kunpa vielä itse oppisin kirjoittamaan vähän lyhyemmin, mutta kun se on niin vaikeaa. Ehkä vielä opin senkin taidon.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #17

Tiiviisti kirjoittaen saa enemmän lukijoita, kukaan ei jaksa kahlata kolmeakymmentä pitkää blogia illassa, mutta lyhyempiä ennättää ja vielä kommentoimaankin.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #18

Kirjoituksen lyhyys ja iskevyys ovat avainasioita, kun halutaan saada lukijoita ja kommentteja.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Kysymys miksi bloggaat voidaan kääntää myös toisille, miksi joku käy tansseissa? Miksi toiset sitten kirkossa?

Kolkkaajalta kukaan ei uskalla kysyä; miksi kolkkaat?

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

>#15: ".. miksi joku käy tansseissa?"

Hulluuden huippua kai esittää hän, joka käy tansseissa ja bloggaa.

PS. Ajattelimme kylkiluun kanssa tänään mennä pitkästä aikaa tansseihin. Oli taukoa, kun runsaat kolme viikkoa sitten Katuman lavalla polkalla jalkapöydän kalvo vähän repesi hypyn alastulossa. Antti Heikkiläkin oli sitä mieltä, että antaa palaa, mitä sitä turhia yhdestä jalasta. Yritin kyllä kotiristiä varten kirjoituttaa lääkärin määräyksen, ettei puoleen vuoteen saa tanssia. Ovat varmaan kimpassa?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Hieno yhtälö, tanssi sanojen kanssa;)

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

Kirjoitan kertoakseni että 7 miljardin ihmisen joukossa Telluksella tallustelee myös J.M. Jos vaikka joku huomais.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

....tosin vaikutus sattaa olla sama kuin sillä Christos- nimisen miehen teolla, joka vuonna 335 eKr poltti temppelin Ateenassa, vain jotta me tietäisimme kuka sen teki.

----
Itsekeskeinen ihminen hakeutuu sinne, missä hän saa tyydytystä itsekeskeisyydelleen.

Käyttäjän TeppoNygren1 kuva
Teppo Nygren

Monilta ihmisiltä saa täältä aika paljon sellaista, mikä kiinnostaa ja kun yksin työskentelee ja harrastaa, niin niitä haluaa tuoda julki ja haluaa myös mielipiteitä ja ehkä keskusteluakin. Aika vähäistähän minun bloggaaminen on, mutta onhan se joskus myös eräänlainen pakopaikkakin arkitodellisuudesta tai hiljaisuudesta.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset